Etiopiassa kuurojen lasten tilanne on erityisen murheellinen. Kuuroutta ei ymmärretä vaan heidät pyritään sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuurot lapset eivät pääse kouluun koska varsinkaan maaseudulla ei edes ymmärretä että kuurokin voisi käydä koulua. Kuuroja pidetään jopa vähä-älyisinä ja vanhemmat häpeävät usein kuuroja lapsiaan.
Suomen lähetysseura on ansiokkaasti tukenut mm. kuuroille lapsille ja nuorille suunnattua perus- ja ammattikoulutusta Etiopiassa jo yli 20 vuotta. Yksi kahdeksasta kuuroille tarkoitetusta kouluista sijaitsee Hosainassa ja siellä on myös parturi-kampaamolinja. Yleisölle avoimessa koulutuskampaamossa harjoitellaan asiakaspalvelua mutta saadaan myös tuloja koulutoimintaan.
Salon Sensitive on Hosainan kuurojen koulun parturi-kampaamolinjan merkittävä tukija. Olemme lähettäneet koululle arvokkaita työvälineitä ja opetusmateriaalia sekä aloituspaketteja koulusta valmistuvien oppilaiden työllistymisen helpottamiseksi. Järjestimme myös hyväntekeväisyys tilaisuuden koulun hyväksi josta saaduilla varoilla saadaan koululle uudet kampaamokalusteet.
Etiopia fakta:
Töölönlahdenkatu 2 Sanomatalo
00100 Helsinki
Katso kartalta >>
Puhelin: 09 2486 2211
Aukioloajat:
Ma-Pe klo 10.00-18.00,
La klo 10.00-15.00